Nahanmuokkauslauta

Markku:

Jenny tarvitsi nahanmuokkauslaudan kalannahkakurssia varten. Muokkauslaudalla pehmitetään nahkoja mekaanisen hankauksen avulla. Mallina oli pari valokuvaa kurssinpitäjän muokkauslaudasta.

Tein muokkauslaudan kahdesta 1,5 cm paksuisesta vanerinpalasta. Pohjan koko on 28 cm x 13 cm ja itse muokkausosa 12 cm leveä ja 20 cm korkea. Kavensin muokkausosaa tasaisesti siten, että muokkausosa on juuresta 9 cm leveä.

Hioin nauhahiomakoneella muokkausosan yläreunan käsivaralla terämäiseksi siten, että terä ohenee puolestatoista sentistä muutamaan milliin. Hiomakoneen nauhan karkeus oli 80. Tein yläreunasta myös hieman kaarevan.

Pyöristin osien reunat ja hioin osat käsin sileiksi 120 karkeuden hiomapaperilla, sekä viimeistelin kaikki pinnat 240 karkeuden paperilla. Sitten kiinnitin osat liimaamalla puuliimalla sekä ruuvaamalla kolmella ruuvilla toisiinsa, jotta muokkauslauta olisi tukeva rankkaakin käsittelyä varten.

Viimeistelin laudan vedenkestävillä spray-maaleilla, mikä osoittautui virheeksi: Jenny totesi, että maali todennäköisesti irtoaisi ja värjäisi muokattavan nahan. Niinpä näytin laudalle nauhahiomakonetta vielä kerran ja hioin maalin teräosasta pois. Kaikkinensa muokkauslaudan valmistamiseen meni noin tunti, enkä tullut ottaneeksi kuvia tekoprosessista.

Muokkauslauta vaikuttaa toimivan hyvin: se on tukeva ja tarpeeksi hyvin hiottu, jotta se ei vahingoita muokattavaa nahkaa.

Muokkauslauta edestäpäin.
Muokkauslauta sivulta.

Muokkauslaudan sivuprofiili.

Muokkauslauta käytössä. Kuvassa muokattavana rasvaparkittu mateennahka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s